biografia

Process:Pain perustettiin syksyllä 2006 Vaasassa. Bändin tarina alkoi, kun rumpali (Teemu Hauta) ja kitaristit (Lauri Laakso ja Toni Riihiluoma) soittelivat pääsääntöisesti covereita, mutta myös omaa materiaalia oli ja sitä tuntui syntyvän kokoajan lisää. Syksyllä bändi sai lisävahvistuksia. Ensin basistin (Teemu Björni) ja myöhemmin laulajan (Jan-Erik Niemi). Homma alkoi tuntua bänditoiminnalta.

2007 Lauri joutui jättämään soittamisen, mutta jäi bändin onneksi vahvaksi taustavaikuttajaksi graafisissa suunnitteluissa Bändi varasi studion, koska valmiita biisejä oli muutamia ja halu keikkalavoille oli valtava. Hieman ennen studiota lähipiiristä löytyi uusi kitaristi (Sami Sandberg) ja tällä kokoonpanolla bändi äänitti ensimmäisen ep:n, joka sai nimekseen "the beginning".

Vuonna 2008 Teemu (Björni) ilmoitti lähtevänsä yhtyeestä. Uusi basisti laitettiin hakuun ja pienen ajan kuluttua löytyi Mikko Keränen. Levy julkaistiin ja positiivinen arvostelu yllätti vailla odotuksia olevan bändin. Lisäksi palaute keikkalavoilta oli positiivista. Kaikki tämä antoi suuren motivaation jatkaa, koska homma tuntui toimivan.

2009 Process:Pain äänitti toisen levynsä, joka sai nimen "the prologue". Levy julkaistiin kotisivuilla saman vuoden lopulla. Tämän jälkeen keikkailut jatkuvat. Keikkailun ohessa valmistui uutta materiaalia ja 2011 alkoivat debyyttialbumin esituotanto ja äänitykset.

Process:Pain:
Laulu: Jan-Erik Niemi
Rummut: Teemu Hauta
Basso: Mikko Keränen
Kitara: Sami Sanberg
Kitara: Toni Riihiluoma